Godan tarina – Minun tarinani
Olen Iiro Laine, Raumalainen perheyrittäjä ja pitkän uran tehnyt graafisella alalla. Kun kolmas polvi otti vetovastuun yrityksestämme, päätin tarttua intohimooni – arkkitehtuuriin.
GOTA sai alkunsa omasta tarpeesta: halusin Levin pihapiiriimme kodan, joka sopisi ympäristöönsä ja olisi muodoltaan jotain uutta. Kun sopivaa ei löytynyt, suunnittelin sen itse. Näin syntyi GOTA – perinteen ja modernin muotoilun yhdistelmä. Kun GOTA-rakennuksen malli oli valmis eikä markkinoilta löytynyt vastaavaa tuotetta, heräsi ajatus sen kaupallistamisesta. Näin sai alkunsa hanke, jossa perinteinen kodan muoto yhdistyy moderniin designiin ja korkeaan asumismukavuuteen.
Kehitystyöhön ja markkinointiin sain mukaan Business Finlandin ja ELY-keskuksen. Alkuvaiheen tekniseen suunnitteluun ja kustannuslaskentaan valitsin yhteistyökumppaniksi Sweco Finlandin, jonka vahva kokemus muun muassa CLT-rakentamisesta toi projektiin tarvittavaa asiantuntemusta.
GOTA-rakennusten taustalla on vahva osaaminen, joka yhdistää palkittua arkkitehtisuunnittelua ja korkeatasoista suomalaista moduulirakentamista.
Arkkitehtisuunnittelusta vastaa kansainvälistä arvostusta niittänyt Studio Puisto, joka tunnetaan erityisesti kestävän matkailun ja luontoelämyksiä korostavien kohteiden suunnittelijana. Studio Puiston kädenjälki näkyy GOTA-malleissa selkeästi – ajattoman skandinaavinen muotokieli, tilojen toiminnallisuus ja saumaton yhteys ympäröivään luontoon luovat ainutlaatuisen elämyksen käyttäjälle.
Rakennusten valmistuksesta vastaa kotimainen OnWood Oy (entinen Teijo-Talot Oy), jolla on vuosikymmenten kokemus moduulirakentamisesta. OnWood Oy:n moderni tuotantoprosessi ja korkea laadunvalvonta takaavat, että jokainen GOTA-rakennus valmistetaan huolellisesti viimeistellyllä tavalla – käyttövalmiina, turvallisesti ja aikataulussa. Yrityksen tuotantokapasiteetti mahdollistaa myös suurempien kokonaisuuksien toteuttamisen vaivattomasti.
Yhdessä nämä toimijat muodostavat GOTA-rakennusten selkärangan – tinkimätöntä laatua, designia ja toimivuutta, alusta loppuun.